keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Juhannus ja kello kuusi. Varustaja huusi.

Ainakin hetkittäin henkinen jaksaminen on pyhän aatteen eteen ollut tiukalla. Epäilijöiden, etenkin savolaisten, harmiksi kesäkuun tiukka puristus palkittiin ja laiva saatiin kuin saatiin veteen. Tosin muutama kerta sitä ensin kastettiin ennen kuin kaikki venttiilit pitivät varmasti. Oman haasteen toi myös telakointivaunu, jonka syleilystä ei laiva halunnut luopua millään. Ohessa 3 tunnin suoritus tiivistettynä reiluun minuuttiin.



Korsteenissa (2010 sivulla 102: On kuulemma ihmisiä, jotka eivät osaa Korsteeneja ulkoa!!!) todetaan seuraavasti:


Lopputuloksesta tuli hieno. Vielä nimi puuttuu kyljestä ja perästä. Odotamme toimituksen seuraavaa kirjoitusta mielenkiinnolla.



Haasteet eivät onneksi loppuneet vesillelaskuun, vaan sitten oli vuorossa veden sisäänsaaminen kattilaan. Siten, ettei mikään vuoda. Tähän onneksi meni vain kaksi yritystä ja laivan pilssiin mahtuu sopivasti noin puolikattilallista vettä.

Uusi nimilakana, uudet viilarit, puhallushiekan pesua ja kaikkea muuta kivaa piti vielä tehdä, ennen kuin kattilakin ryhtyi pitämään. Tai ainakin melkein. Toinen vesilasi vuosi voimakkaasti ja se päätettiin lopulta sulkea, koska siitä ei nähnytkään mitään.

Ennen juhannustansseja oli vuorossa kevyt 15,5 motin halonotto, johon oman mielenkiintonsa toi laivan varsin pienet 7 motin halkopoksit. Varustamo käyttikin luovuuttaan ja puut saatiin kyytiin. Edes yläkansi ei ollut vielä käytössä.


Valoisassa juhannusyössä ajoimme kohti Sahanlahtea saapuen, muiden riemuksi, 23:50. Sahanlahden uusi yrittäjä on saanut paikan hyvään kuntoon ja S/s Repola 5 sekä S/s Juno olivat myös löytäneet itsensä paikalle.

Loistava savusauna ja peräkannen Gambina-tarjoilu viihdyttivät miehistöä aamukuuteen asti. Bändin poistuttua oli myös tanssit.

Lauantai-iltapäivästä oli aika jättää hyvästi ja suunnata kohti Someenjärveä. Ajomiehistöä jännittänyt Varkaantaipalekin sujui upeasti. Ajovauhti oli n 8,5 solmua kevyillä kierroksilla (n. 140). Johtuuko uudesta liukkaasta maalipinnasta vai mistä.

Louhivedellä ennen Varkaantaipaletta


Juhannuksen päivät ovat pitkiä ja yöt lyhyitä. Myös vikalistaa saatiin aikaan, jotka pitäisi saada kuntoon ennen regattaa:

- Painemittari
- Vesilasi
- Matalapaineluisti

Ja kaikkea muuta vielä... josta seuraavalla kerralla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

2023 - stiltje men inte alldeles tyst

Vaikka on välillä hiljaista tämän blogin osalta niin kokonaan sitä ei ole unohdettu. Varustamon kasvun vaatii välillä investointeja ajallise...