tiistai 25. huhtikuuta 2017

Useampi viskipullo

Olisi voitettu, jos projektin valmistumisen suhteen olisi lyöty vetoa. Tämän lauseen kuulimme useasti edellisen 4 päivän työrupeaman aikana Vapon telakalla.

Jo pitkään puhuttu lankutusprojekti saatiin hienosti käytiin, josta suuri kiitos kaikille osallisille. Työmaa lähti käyntii lankkujen veistolla sekä pasun rakentamisella. Lankkujen veistäminen aloitetaan mittaamalla lankun paikka yleensä kaarien kohdalta. Mittojen avulla piirretään lankku, sahataan ja höylätään viisteet. Helppoa kun ammattilaiset paikalla:





Pasu(uuni)sta (Baslåda) todetaan seuraavaa:

Laudat asetetaan "pasuuniin" ja aukko suljetaan kosteilla rievuilla. Vedellä täytetyn astian alle laitetaan tuli ja lämmin vesihöyry johdetaan laatikkoon. Laudat lämpenevät ja kostuvat siten, että niitä voidaan taivuttaa. Lämmitysaika riippuu puutavaran koosta. Lauta otetaan ulos laatikosta ja taivutetaan toivottuun muotoon.           

Pasuuni voi näyttää miltä tahansa, periaate on tärkeä. Ne rakennettiin mistä tahansa käsillä olevasta materiaalista Laivanrakennusmestarit eivät käyttäneet malleja, ammattitaito ja kokemus antoivat oikean muodon
Oma versiomme oli pikipöntön (jossa vesi keitettiin kaasulla lämmittäen) päälle rakennettu noin 6 metrinen vanerilaatikko, joka on eristetty villalla ja pressuilla.


6 tunnin jälkeen näytti tältä:



Sitten vain lankkua varosvasti sovittamaan paikalleen. Kun näyttää, että lankku on sopiva aloitetaan kiinnitys puristimin toisesta päästä. Kun lankku alkaa olemaan kaarissa kiinni, niin porataan reikä ja pultit kiinni. Sitten vain varosvasti taivutetaan toisesta päästä ja yritetään saada lankku kohdalleen. Apuna käytettiin mm. juokkeja, puukiiloja, puristimia, kuormaliinoja....










maanantai 17. huhtikuuta 2017

Opissa ja käytännössä

Kovat puheet pitäisi pikkuhiljaa lunastaa, jonka vuoksi on ollut pakko selvittää miten lankkujenvaihto oikeasti sujuu. Ilmaproomu on talvehtinut Anttolan Lotjasaaressa odottaen muutaman lankun vaihtamista.

Työmaa käynnistyi pitkänäperjantaina aamupäivän aikana. Vaihdettavat lankut olivat helpossa paikassa, mutta suurin este oli proomun sisällä olevat rakenteet (hyllyt, vessa, yms.). Oppina voidaan ottaa, että kannattaa rakentaa erittäin vähän - jos mitään - proomun sisälle kiinteitä rakenteita. Huoltotiimi kiittää. Sisällä olevien hyllyjen purkamiseen meni lähes koko aamupäivä.





Suurin yllätys on tarvittavien työkalujen määrä. Pitkänlinjan varustajat ovat kehittäneet vaikka mitä erikoistyökaluja jokaiseen mahdolliseen tilanteeseen, että lankut saadaan paikalle. Normaalivarustaja joutuu kohta harkitsemaan suurempaa autoa, koska työkalujen kokonaispaino on useampi sata kiloa.

Monet varsin näppärät työkalut (mm. porausjigit) helpottivat tekemistä ja itse lankkujen tekemisessä meni vain 2-3 tuntia. Pöytäsirkkeliä näppärämpi olisi ollut käsisirkkeli, mutta se oli jäänyt toiselle työmaalle.

Käsisirkkeli toimisi pöytäversiota paremmin.

Juokkien ja kiilojen avulla saadaan taivutettua lankkua alaspäin. Kiilojen hyvä olla koivua tai muuta kovaa puulajija.

Erikoispuristimet välttämättömät vaihtotyössä. Puristimien päässä "nystyrä", jolla se pysyy paikallaan kaarta vasten.


 Valmista saatiin ja kohta pääseen painimaan Päivin kanssa Lappeenrannassa.




maanantai 10. huhtikuuta 2017

Islossning - om lossnar

Jääkahleista huolimatta epätoivoinen kunnostusurakka etenee. Kuten tavallista projekteilla on tapana kasvaa ja vanha oppi "vuotamatonta paikkaa ei pidä mennä sorkkimaan" pitää paikkansa. Kun vielä ymmärtäisi opit.



Viime syksynä aloitettu messin peruskorjaus on siirtynyt on rakennusvaiheeseen. Lattia on uusittu täysin ja seinät sekä katto saaneet uuden maalin pintaan. Pidetään kuitenkin jännitystä vielä yllä eikä paljasteta puolivalmista - sanomista tulee kuitenkin "perinnelaivailijoilta", jotka eivät itse ymmärrä laivojen historiasta mitään.

Valmiin laivan uumenista löytyy muutakin kivaa. Viime keväänä kattilan päältä uusittiin paljon venttiilejä ja pinnapultteja. Nyt harmia ovat aiheuttaneet tulitorvien vieressä olevat kattilan syöttöveden venttiilit. Nyt vihdoin molemmat venttiilit on saatu irti ja ne on tarkoitus korvata täysin uusilla venttiileillä. Irrotuksessa tulosta tuotti jälleen lämpö. Isojen happi-asetyleenipullojen hankkiminen on vaivalloista ja kallista. IKH onneksi tarjosi näppärän paketin, jolla mutterit ja pultit saadaan hehkumaan. Suosittelen laivanvarustajille hankittavaksi, jos isoja pulloja ei ole saatavilla.



Pinnapultit olivat kohtuullisessa kunnossa, mutta venttiili ei ole ollut irti hetkeen. Tai ainakin (asbesti)tiiviste on sen verran tiukasti kiinni. Venttiilien vaihtaminen aiheuttaa tietenkin putkituksen modifiointi, koska uudet venttiilit ovat erikokoisia. Jatkamme siis juotusharjoituksilla.



2023 - stiltje men inte alldeles tyst

Vaikka on välillä hiljaista tämän blogin osalta niin kokonaan sitä ei ole unohdettu. Varustamon kasvun vaatii välillä investointeja ajallise...