keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Kom ihåg: drick inte ur kompassen!

En tiedä onko kompassin nesteet juotu aikaisempien varustajien heikkoina hetkinä. Ainakin joskus siltä tuntuu, kun avaa uusia paikkoja laivasta ja löytää mitä mielenkiintoisempia virityksiä.

#omalaivaomavaiva on tullut monta kertaa havaittua. Juhannusristeilyn toivossa on suurin huomio liittynyt telakoinnin onnistumiseen sekä kattilan korjaamiseen. Pikkuvikoja loistolaivassa.

Telakoinnin yhteydessä ei ole vielä löytynyt mitään yllättävää. Pohja on kohtuullisessa kunnossa ja ainoastaan perästälöytyi muutama pistesyöpymä, jotka hitsattiin kiinni. Samalla pilssi ja muut jäteöljyt imettiin tyhjäksi, joka oli myös tervetullut huoltotoimenpide.


Pohjaventtiilien osalta pelättiin pahinta, vaikka laiva oli telakoituna vain 6 vuotta sitten. En tiedä mitä silloin mietittiin, mutta pohjaventtiilejä ei ainakaan ollut katsottu läpi. Onneksi suuret kauhuskenaariot eivät toteutuneet ja tiivisteiden vaihdolla sekä injektorin tiivistekumin uusinnalla selvittiin. Vessasyöttöventtili on varmaankin ollut irti viimeksi 60-luvulla... ja lähti irti vain leikkaamalla pultit poikki ulkopuolelta.


Kattilan remontin yhteenvetoon palataan, kunhan se saadaan valmiiksi. Ainakin uudet venttilit on hankittu ja eroavat hieman edeltäjistään. Toki tuovat mukanaan haasteet miten ne saadaan asennettua, mutta kai siihenkin keinot keksitään. Näitä löytyy Econostolta ja väliin Finlonin 3mm grafiittitiivisteet.


Samalla on yritetty levittää uuden, alkuperäisemmän, värin ilosanomaa ympäri laivaa. Lisäksi konehuoneessa maalattavaa riitää. Onneksi arinat ja suuluukut saatiin paikoilleen ansiokkaan talkooväen avulla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

2023 - stiltje men inte alldeles tyst

Vaikka on välillä hiljaista tämän blogin osalta niin kokonaan sitä ei ole unohdettu. Varustamon kasvun vaatii välillä investointeja ajallise...