maanantai 28. elokuuta 2017

Rodret

Kohti Saimaata, peräsin kerrallaan. Lappeenrannan ja muun lähialueen korkean työllisyysasteen johdosta päädyimme tekemään Päivin uuden peräsimen omavalmisteisena. Vanhasta ei ollut edes kunnon polttopuiksi.


Vanhat metalliosat olivat onneksi käyttökelposia, vaikka vedenalaiset osat vaativatkin hieman hitsausta materiaalin ohenemisen vuoksi erityisesti akselin kannatinholkkien osalta.. IKH:lta löytyi sopivia holkkeja liukulaakereille, joten vaativampaa koneistuista ei tarvittu.






Itse peräsin ei ole rakenteellisesti monimutkainen. Paksuja mäntypalkkeja niputettuna yhteen. Rautakaupasta ei sopivaa tavaraa löydy, mutta onneksi ammattitaitoitoisia sahoja sentään vielä. Tilasimme vielä sopivaan mittaan sahattuja hieman eri paksuisia osia, jotta höyläämisen ja sahaamisen tarve olisi minimaalinen.



Suurin haaste on peräsimen suuri paino, joka tekee sen käsittelyn hankalaksi. Lisäksi hyvä ja tehokas höylä on välttämätön työkalu (yksi paloi). Puiden läpi porattiin 3 kpl M16 kierretankoja, jotka pitävät paketin kasassa. Pintakäsittelynä tietenkin tervaus.


Haastavaa oli myös kannatin rautojen kiinnittäminen - etenkin reikien poraaminen, että ne saatiin kohtaamaan molemmin puolin. Pitkien puuterien lisäksi porausjigi (jos saatavilla) auttaa merkittävästi. Kannatinraudatkin kiinnitettiin M16 kierretangoilla.

Myös proomun puolen kannatinrautojen sovitus on urakka. Kiinnitys M16 tangoilla, sekä M12 pulteilla lankkuihin. Tämä pitää tehdä ennen peräsimen rautojen kiinnitustä, jotta välykset voidaan mittoittaa oikein.




Viimeinen vaihe oli valmiin peräsimen paikalleen saaminen. Painavan esineen nostaminen korkealle tuo aina omat haasteet, mutta 4 ihmistä, yksi trukki, monta liinaa ja ketjutalja olivat arvokkaita. Uusi akseli (30mm) saatiin pujotettua läpi ja peräsin istuu nätisti paikallaan. Yläpuolen puupäät päällystetään vielä sadepelleillä. Kääntövarsi tehdään saunamökin valmistumisen jälkeen, jotta korkeus tulee kohdilleen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

2023 - stiltje men inte alldeles tyst

Vaikka on välillä hiljaista tämän blogin osalta niin kokonaan sitä ei ole unohdettu. Varustamon kasvun vaatii välillä investointeja ajallise...